top of page

Luontosuhteeni

”Uskalla unelmoida, kulje rohkeasti kohti unelmiasi ja haaveitasi. Älä kulje sinne, minne polku johdattaa, vaan mene sinne, missä ei ole polkua ja jätä omat jälkesi.”

Luonto on paikka, joka on ympäröinyt ja ollut lähellä minua koko elämäni. Lapsuuden kotini on maalla ja maatilalla. Kasvoin isossa maalaistalon pihapiirissä. Kotipiha tarjosi mahdollisuuksia monenlaisiin pihaleikkeihin. Puihin kiinnitetty keinu oli kilpaa käytössämme ja siinä sai kunnon vauhdin, jonka voimin hyppäsimme keinusta mahdollisimman pitkälle. Hernepyssysota koiranputken varren ja herneiden kanssa maatilan rakennusten muodostamalla pelikentällä oli yksi suosikkileikeistä. Vaikka kotipihamme oli iso, se ei aina riittänyt leikki- ja pelialueeksemme sisarusteni, serkkujeni ja kylän muiden lasten kanssa. Kotipihamme lähellä oli metsäalue, jonne myös usein suuntasimme leikkeinemme. Metsän reunassa oli iso kivi, joka sai mielikuvituksemme liikkeelle ja jonka juurella kesäisin vietimme aikaa. Metsän keskellä oli iso ja vanha mänty, jonka nimesimme ’Satupuuksi’. Sen alla oli toinen metsäinen leikkipaikkamme. Eräänä talvena metsän keskellä olevalle suoalueelle oli muodostunut hieno luistelujää. Voi sitä onnentunnetta, kun sen sieltä löysimme! Lumihangessa tarpominen parin kilometrin päässä metsänrinteessä olevaan pulkkamäkeen ei tuntunut missään! Kotimme lähipelloille oli hienoa lähteä hiihtämään ja tuntuu, että silloin niitä lumisia talvia oli niin, että hiihtäminen oli luonnollinen osa talven touhuja.

Luontokoulu Tikankolo Tiina Kuusholma
Luontokoulu Tikankolo Tiina Kuusholma

Partio harrastuksena antoi nuoruudessani monia ikimuistoisia luontokokemuksia. Se kaikkein hienoin kokemus oli kansainvälinen partioleiri Kolin maisemissa. Siellä ollut vaellus tutustutti meidän näihin upeisiin ja jylhiin maisemiin todella mieleenpainuvasti.

​

Lapsena aloittamani suunnistusharrastus on antanut oman ulottuvuutensa suhteessani luontoon ja laajentanut vuosikymmenien aikana runsaasti omia luontokokemuksiani. Suunnistusharrastuksen avulla olemme mieheni kanssa löytäneet parhaat marjapaikat mustikka- ja puolukkaretkille. Mieheni kautta oma luontosuhteeni sai uutta virikettä ollessani yli kolmekymppinen. Hänen elämäänsä oli jo nuoruudessa kuulunut syksyn sieniretket. Niinpä olen päässyt itsekin näitä kokemaan hänen kanssaan.

​

Suunnistusharrastus on kuljettanut itseäni ympäri Suomea ja vähän ulkomaillakin. Hienoimmaksi perinteeksi on muodostunut jokakesäiset Fin-5 rastiviikot siskoni perheen kanssa eri puolilla Suomea. Vuokraamme aina yhteisen mökin rastiviikkoalueen lähistöltä. Näin olemme tutustuneet todella hienoihin mökkimaisemiin ja järvenrantapaikkoihin milloin missäkin päin Suomea. Ruokolahdella vuokramökkimme piha oli kaksi viikkoa siellä olomme jälkeen täysin myrskyn runtelema kaatuneine puineen ja rikkoutuneine kattoineen.

Nykyinen kotipaikkamme Harjavalta on luonnoltaan hieno ja monipuolinen. Leveä, järvimäinen Kokemäenjoki ja Hiittenharjun kaunis kangasmetsä muodostavat alueelle upean joki – ja metsämaiseman.

Näistä kokemuksista ja elämyksistä on syntynyt oma luontosuhteeni. Luontosuhde on itselläni sisäänrakennettu – se on aina ollut elämässäni mukana. Tunnen olevani yhtä luonnon kanssa. Kunnioitus luontoa kohtaan on tullut itselleni verenperintönä.

Ihminen on osa luontoa. Jos ihminen vieraantuu luonnosta, mitä se sitten onkin, ihmisen hyvinvoinnista puuttuu tärkeä elementti. Ympäristökasvattajan tehtävä on mielestäni arvojen, asenteiden muokkaamista ja välittämistä ja myös tiedon jakamista kaikesta siitä, mikä auttaa ymmärtämään luontoa paremmin ja edesauttaa luonnon hyvinvointia ja tasapainon säilymistä kaikkien elollisten välillä.

Olen koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri. Olen toiminut luokanopettajana vuodesta 1989. Suoritin vuonna 2019 ympäristökasvattajan erikoisammattitutkinnon Suomen ympäristöopistossa Syklissä.

Tärkeimmät ympäristökasvattajan opintoihini liittyvät työt ovat koulun ympäristökasvatussuunnitelma ja koulun kestävän kehityksen ohjelma.

Oma luonto- ja elämänpolkuni on tuonut minut paikkaan, jossa on sopiva kohta aloittaa Luontokoulu Tikankolon toiminta.

Luontokoulu Tikankolo Tiina Kuusholma
Luontokoulu Tikankolo
bottom of page